Testissä: Sunrider Alleweder A9

Please scroll down for the English version.

Sunraider myytävänä. / Sunraider on sale.

Huomasin muutama viikko sitten, että Ylivieskan Kamuxilla on myynnissä vähän käytetty sähköavusteinen kinneri. Aika harvoin on suomessa kinnereitä myytävänä autoliikkeessä. Mutta kun se on tuossa noin lähellä, niin pitihän sitä käydä katsomassa. En itse ole etsimässä uutta kinneriä, mutta minun eno on. Hänen kanssa kävimme vähän tutkimassa, että olisiko tässä sopiva ensikinneri.

Huomasimme heti, että tämä Sunrider oli hieman nuhjuisen näköinen. Gelcoat pinnoite oli hieman haljennut kulmista ja se oli ehkä myös vähän haalistunut. Siihen nähden, että tällä oli ajettu vain reilut 500 kilometriä, ulkonäkö näytti melko kuluneelta. Mutta tämän on vuosimallia 2014 ja tätä on ilmeisesti käytetty esittelymallina erilaisissa tapahtumissa, joten se sellittää nuhjuisen ulkomuodon.

Gelcoat haljennut kulmista. / Gelcoat cracking in the corners.

Kävin lyhyellä testilenkillä. Sähköavustus ja Rohloff vaihteisto toimivat hyvin. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Runko tuntui todella jäykältä ja tukevalta Questiin verrattuna. Mutta penkin yläkiinnitys oli aivan toivoton. Selkänojasta ei saanut oikein minkäänlaista tukea, kun penkki heilui puolelta toiselle poljettaessa.

Penkin tuki. / Seat support.

Ei tullut vielä kauppoja. Minusta tämän hinta (8300 €) on hieman liian korkea tästä lasikuiturunkoisesta kinneristä. Samalla rahalla saa uuden, kokonaan hiilikuituisen, 20 kg kevyemmän kinnerin kotiovelle toimitettuna. Mutta siihen ei sisälly sähköavustusta. Ei sitten yritetty tinkiä hinnasta, koska kävi ilmi, että tätä kinneriä voisi vuokrata. Ehkäpä enoni ottaa tämän kesällä vuokralle vähäksi aikaa testikäyttöön.

Tässä lyhyt video meidän Ylivieskan reissusta.

Jatka lukemista ”Testissä: Sunrider Alleweder A9”

Questin päivitys / Upgrading Quest

Please scroll down for the English version

Nyt kun tuo Quest on vaan seisonut koko talven tuolla tallin nurkassa, niin päätin tehdä siihen pieniä päivityksiä. Tarkoituksena on parantaa Questin vakautta ja suorituskykyä.

Etuiskunvaimennus

Uudet varaosat / New parts

Halusin parantaa Questin vakautta mutkissa, joten päätin jäykistää ja lyhentää etuiskunvaimennusta. Tilasin Velomobiel.nl:ltä lyhyemmät ja jäykemmät jouset. VM.nl:n Theo sanoi, että heillä on varastossa myös vielä lyhyemmät jouset (lyhyemmät, kuin heidän nettisivuillaan olevat lyhyet ja jäykät jouset), joten päätin tilata molempia.  Nettisivuilla olevat lyhyemmät jouset ovat 12 mm alkuperäisiä lyhyemmät ja ne vielä lyhyemmät jouset ovat 25 mm alkuperäisiä lyhyemmät. Päätin asentaa ensin 25 mm lyhyemmät jouset ja kokeilla, onko ne sopivat. Jos maavaraa jää liian vähän, vaihdan niihin 12 mm alkuperäisiä lyhyempiin jousiin.

Velomobiel.nl sivuilta löytyy hyvä manuaali Questiin, jossa neuvotaan miten irroitetaan etukiekot ja iskunvaimennin tolpat. Itse tolppa on yhdellä mutterilla kiinni yläpäästään pyöränkotelossa ja alapäästään kolmella pallonivelellä. Palloniveliä ei saa purkaa, vaan ne pitää irroittaa avaamalla mutterit. Niiden mutterien irroitus oli hieman helpompaa, kun käytti räikkä-avainta. Jarruvaijerin ja nopeusmittarin johdon kanssa oli vähän säätäminen.

Vasemman puolen etukiekko ei meinannut lähteä irti akselistaan.  Se on akselissa yhdellä ruuvilla kiinni ja sen pitäisi irrota kevyesti ruuvin irroittamisen jälkeen. Mutta eipä vaan lähtenyt. Minun piti laittaa ruuvi vähän takaisin kierteilleen ja napauttaa sen kantaan kevyesti vasaralla, ennen kuin sain akselin irti.

Tähän loppui manuaalin ohjeet. Iskunvaimentimen purkamiseen ei siis ollut mitään ohjetta. Mutta se oli onneksi melko helppoa. Suojuksen alta paljastui kaksi ruuvia. Niiden irroittamisen jälkeen pystyi iskunvaimentimen männän vetää ulos sylinteristä. Jouset jäivät vielä sylinterin sisälle. Pari kovaa napautusta pöydän kanteen, ja jouset tipahtivat ulos. Alkuperäisessä kokoonpanossa on siis kaksi jousta. Nyt korvaan ne yhdellä jäykällä jousella.

Jatka lukemista ”Questin päivitys / Upgrading Quest”

Talvipyöräily / Winter cycling

Sanovat, että talvipyöräily on kivaa. Katso oheiselta videolta, minkälaista on ajaa kinnerillä talvella lumihangessa. Taisi jäädä tämän vuoden viimeiseksi kinneri lenkiksi tämä. Melkein tuli 10 000 km Questin mittariin ensimmäisen vuoden aikana. Nyt alkaa sisäpyöräilykausi.

They say winter cycling is fun. Watch the video to see how it’s like to ride a velomobile in the snow. I think this was my last velomobile ride of the year. I almost rode 10 000 km with the Quest this year. Now begins indoor cycling season.

Tämähän on hauskaa!

Nyt alkaa olla jo melkein 400 kilometriä Questillä takana, joten jonkinlainen tuntuma pyörään on jo tullut. Vaikka aluksi tuntui, että se kulkee nastarenkailla kuin kivireki, on kinnerillä ajaminen ollut kuitenkin hauskaa. Ja kun tiet ovat sulaneet, on vauhtia alkanut löytymään. Hitaassa vauhdissa pyörä kulkee vakaasti ja on rento ajaa, koska kolmipyörä ei kaadu vauhdin loppuessa, kuten kaksipyöräinen tekee. Kolmipyöräisyys tuo myös muita jänniä ominaisuuksia kaksipyöräiseen verrattuna. Jos esimerkiksi tie on kallellaan johonkin suuntaan, (niin kuin se yleensä onkin) on myös pyörä kallellaan. Se tuntuu aika hassulta. Tien kolojen väistäminen on paljon vaikeampaa. En oikein vielä hahmota missä kohtaa kaikki renkaat kulkevat. Kaarteissa ajaminen on myös erilaista. Jos kääntää liian suuressa vauhdissa, saattaa koko pyörä kaatua.

Nopeuden kasvaessa ohjaus muuttuu äkkinäiseksi ja epävakaan tuntuiseksi. Kovaa polkiessa koko pyörä keinuu puolelta toiselle polkemisen tahdissa. Jos silloin puristaa ohjaustangosta kovasti, tekee pyörä äkkinäisiä liikkeitä, mutta rennosti ohjaustankoa pidellessä meno on hieman vakaampaa. Yli 40 km/h nopeudessa meno tuntuu jo melko epävakaalta, mutta siihen tottuu ja luulen, että muutaman sadan kilometrin jälkeen osaan jo paremmin hallita suuria nopeuksia.

Ohi ajavat rekat eivät heilauta pyörää kovin pahasti, mutta kova sivutuuli tuntuu vaikuttavan aika voimakkaasti Questiin. Runko on sen mallinen, että sivusta puhaltava tuuli luo rungon toiselle puolelle pyörteen, joka muodostaa imun tuulen suuntaan. Eli silloin sivutuulen voima vielä voimistuu. Pahimmassa tapauksessa koko pyörä saattaa kuulemma lentää nurin. Mutta en usko, että täällä päin kovin usein on ihan niin voimakkaita tuulia.

Vaikka pakkaset tulivat takaisin, ovat tiet kuitenkin sulana. Niinpä päätin vaihtaa nastarenkaat Marathon Plus renkaisiin, jotta voisin kokea kesäisiä nopeuksia. Jopas se kulki kevyesti verrattuna nastarenkaisiin ja vauhtia tuli reilusti lisää. Vaikka oli vastatuuli ja vaikka Marathon Plus renkaat eivät ole mitenkään nopeat, niin silti ajoin lenkin suuremmalla keskinopeudella, kuin nojapyörällä viime kesänä. Kyllä kinnerillä ajaminen on kivaa!

Kaikki ei tykkää velomobiileista

Tänään kohtasin ensimmäistä kertaa ”hullun autoilijan”, jolla oli selvästikin jotain minua vastaan. Tai sitten hänellä ei ollut vaan mitään käsitystä siitä mitä näki. Ajelin kaikessa rauhassa Kasitietä pohjoiseen. Tien reunassa kulkee ärsyttävä tärinäraita ja sen takana pientareella on sohjoa. Quest ei luultavasti edes mahtuisi sinne kapealle pientareelle, joten ajoin kaistan oikeaa reunaa, niin lähellä tärinäraitaa, kuin uskalsin. Sitten minut ohittanut ja oudosti käyttäytynyt auto jäi P-paikalle odottamaan. Ohi ajaessani kuski tööttäili vihaisesti. Ihmettelin sitä kovasti. Sitten hän lähti perääni ja uudestaan ohittaessaan minut, huusi ikkunasta ”Se on laiton vehe!” ja viittoili minua poistumaan tieltä.

Se on laiton vehe!

No, hän ei ilmeisesti tiennyt yhtään, mistä on kysymys. Onhan se ymmärrettävää, että kun näkee tiellä valtavan porkkanan näköisen laitteen, niin se on pelottavaa ja varmasti tuntuu siltä, että kyseessä täytyy olla laiton peli. Tai sitten kaikki ei vaan tykkää velomobiileista. Oikeastihan kyseessä on ihan laillinen laite eikä mitään lakia rikottu. Onneksi kaikki tarttui kuitenkin videolle 😀

Ajattelin jakaa tämän tapauksen, koska tämä oli minulle ensimmäinen kerta kinnerillä ajaessani, kun kohtasin jotain tällaista. Eikä tämä varmasti jää viimeiseksi. Mutta en ala jatkossa kirjaamaan kaikkia vastaavia tapahtumia ylös, koska se ei olisi reilua ja siitä saa pian mulkun maineen. Näitä kun kohtaa, pitää vaan iloisesti hymyillä ja nostaa kättä 🙂