Luontokuvauskurssi

Niin vain meni luontokuvauskurssin kaksi muutakin kuvauspäivää. Toinen kuvauspäivä vietettiin Valkohietalla Trullevissa. Silloin oli tarkoitus kokeilla yökuvausta, mutta eihän se aivan putkeen mennyt. Ensinnäkin oli jo niin valoisaa, että ei oikein pimeäkuvausta voinut suorittaa. Ja sitten tuli vielä kauhea hernerokkasumu. Näissä haastavissa olosuhteissa piti sitten kuvata luontoa. Tässä muutama kuva. Jatka lukemista ”Luontokuvauskurssi”

Luontokuvauskurssi – Ensimmäinen kuvauspäivä

Osallistuin Kokkolan opiston järjestämälle Luontokuvausta digikameralla -kurssille. Tähän mennessä teoriatunneille on kokoonnuttu kaksi kertaa ja yhden kerran ollaan käyty luonnossa kuvailemassa. Teoriatunneilla ei ole ehkä tullut aivan niin paljon uutta asiaa, kuin olisin toivonut. Melko perus asioita ollaan käsitelty. Mutta silti joitakin hyödyllisiä vinkkejä on tarttunut mukaan ja toisia hyödyllisiä asioita on palautunut mieleen.

Kurssin ensimmäinen kuvauspäivä kolmesta oli viime lauantaina. Menimme Kokkolassa Rummelön ja Harrbådan maisemissa. Aamupäivä näytti synkältä ja sateiselta, mutta onneksi sää selkeni päivää kohden. Saimme tehtäväksi kuvata Harrbådan majakkaa, alueen eläimiä, valoa, ja muotoja. Ja lopuksi vapaata kuvaamista. Onnistuin mielestäni muutaman hyvän kuvan nappaamaan. Tässäpä niitä: Jatka lukemista ”Luontokuvauskurssi – Ensimmäinen kuvauspäivä”

Revontulien metsästäjä paljastaa: Näin vangitset taivaanvalkeat valokuvaan | Yle Uutiset | yle.fi

Revontulien metsästäjä paljastaa: Näin vangitset taivaanvalkeat valokuvaan | Yle Uutiset | yle.fi.

Yle julkaisi hyvän artikkelin revontulien valokuvaamisesta. Listaanpa tähän itselleni artikkelissa mainitut tärkeimmät asiat hyvien revontuliotoksien saamiseksi.

  • Käytä jalusta
  • Laajakulmalinssi, kuvaan mahdollisimman suuri osa taivaasta
  • Iso aukko. Niin suuri, kuin mahdollista.
  • Pitkä valotusaika (yli 20 sekunttia)
  • Suuri ISO arvo. (esim 1600)
  • Tarkennus äärettömään
  • Valkotasapaino säädetty sisävalolle (tungsten)
  • Kuvanvakaajat pois päältä
  • Sommittele niin, että myös etualalla on jotain

Hyviä vinkkejä. Hieman minua ihmetyttää tuo suuri aukko. Ymmärrän toki, että isolla aukolla saadaan enemmän valoa kennolle, mutta eikö silloin tarkkuus kärsi? Esimerkiksi minun 35 mm Nikkorissa suurin aukko on f1.8. Jos kuvaan sillä, tarkennusalueesta tulee hyvin kapea. Miten se soveltuu tällaiseen maisemakuvaukseen?

No, se pitää testata.