Sadatus – Pintaa

No eipä ole tullut pitkään aikaan kirjoiteltua mitään tänne blogiin. Mutta nyt on sellainen juttu, josta pitää täälläkin mainita. Koska olen täällä aikaisemmin puhunut bändistämme Sadatuksesta ja meidän äänitysprojekteista, niin nyt kun lopultakin näistä sessioista on saatu jotain valmistakin, on syytä mainita siitä täälläkin.

Siitä on aika monta vuotta, kun tämä projekti polkaistiin käyntiin ja tuli hankittua kauheasti kaikenlaista studiokamaa äänityksiä varten. (Taisi olla vuosi 2014. Lue vanhoja blogi postauksia siltä ajalta) No tässä vuosien vieriessä tuli ne kamat jo myytyä uusien harrastuksien tieltä. Mutta tästä koronakeväästä johtuen löytyi yllättäen ylimääräistä aikaa saattaa nämä äänitykset julkaisukuntoon. Kitaristimme J-P teki kovasti töitä, että saatiin edes tämä yksi biisi ulos. Päätettiin sitten tehdä siihen myös musiikkivideo. Ja tässä se nyt sitten on:

Muutama muukin biisi on tuloillaan, toivottavasti niiden julkaisuun ei kulu ihan yhtä kauan aikaa, kuin tämän ensimmäisen julkaisuun.

Sadatusta voi seurata mm. Youtubessa, Instagramissa ja Facebookissa. Ja kappaleen ”Pintaa” voi kuunnella mm. Spotifyssä ja iTunesissa, sekä monissa muissa suoratoistopalveluissa.

Bändin taustanauhat – Miten?

Meillä Sadatuksessa taustanauhat tulee olemaan bändin neljäs instrumentti ja jäsen. Kolme henkisenä bändinä haluamme siis biiseihimme enemmän asioita, mutta emme halua bändiin lisää jäseniä. Live tilanteessa taustanauha on siis ainoa järkevä ratkaisu. Ajattelin tässä nyt kertoa miten minä olen käytännössä toteuttanut bändin taustanauhan live tilanteessa. (En tosin ole kertaakaan vielä live keikkaa soittanut taustanauhan kanssa, mutta toivottavasti se tilanne vielä joskus tulee eteen.)

Taustanauhan toistamiseen livenä on monia vaihtoehtoja. Yksinkertaisin on tietenkin mp3 soitin kytkettynä suoraan mikserin linjatuloon. Jos bändi soittaa taustanauhojen päälle, niin silloin ongelmaksi muodostuu, että miten soitto pysyy synkassa taustanauhojen kanssa. Tämä oma ratkaisuni lähtee myös tästä perus mp3-soitin lähtökohdasta, mutta haluan kuitenkin kuulla klikin (metronomi) luureistani, jotta soitto pysyy synkassa taustanauhojen kanssa. Tämän toteutus käytännössä on helppoa.

Jatka lukemista ”Bändin taustanauhat – Miten?”