Miksi tubeless? / Why tubeless?

Please scroll down for the English version

Teinpä Questiin tubeless asennuksen. Asennukseen joutui käyttämään aika paljon aikaa, koska kyseessä on velomobiili jossa on suljetut pyöränkotelot, eli kiekon irroittaminen ei onnistu ilman työkaluja. Sanoisin, että kaikkien kolmen kiekon irroittamiseen menee aika n. 30 – 45 minuuttia.

Itse tubeless asennuksesta en aio tässä artikkelissa juurikaan mainita. Käy katsomassa tästä asennuksesta tekemäni video, niin tiedät mistä tässä artuikkelissa puhutaan.

Miksi tubeless?

Kannattaako velomobiiliin asentaa tubeless renkaat?

Tubeless siis tarkoittaa, että renkaan sisällä ei ole sisäkumia, mikäli joku ei sitä vielä tiennyt. Sisäkumi yleensä korvataan paikkausaineella, eli ”litkulla”. Asennuksen ajaksi on syytä saada kiekot ja renkaat käsiin siten, että niitä on helppo pyöritellä ja heilutella kaikissa asennoissa. Tämä siis, mikäli käytössä EI ole tubeless yhteensopivia vanteita ja renkaita, kuten minun tapauksessani oli. Tubeless yhteensopivat vanteet ja renkaat ovat luultavasti jo valmiiksi niin hyvin ilmaa pitäviä, että litkua ei välttämättä edes tarvita. Tällaisessa tapauksessa asennus velomobiiliin saattaa olla yhtä helppoa, kuin renkaan vaihtaminen yleensäkin. Eli ei tarvitse irroittaa kiekkoa.

Minun tapauksessa siis asennus ei ollut niin helppoa, joten kaikki kiekot piti irroittaa velomobiilista.

No mitä hyötyä tubeless asennuksesta sitten on? Minä olen käsittänyt, että hyötyjä tällaisesta asennuksesta olisi

  • Tubeless on hieman kevyempi, kun sisäkumin massa jää pois.
  • Tubeless rullaa kevyemmin, kun sisäkumi ei ole aiheuttamassa ylimääräistä kitkaa.
  • Paikkausneste, eli ”litku” paikkaa pienet reiät vauhdissa, eli renkaita pitäisi puhjeta vähemmän.

No, tuosta viimeisestä kohdasta en ole vielä ihan varma. Kuten yllä olevasta videosta voi havaita, litku ei paikannut toisessa renkaassa ollutta tavallisen tappajasepelin aiheuttamaa reikää. Ja se on juuri sellainen reikä, joita tavallisesti minun pyörien renkaista löytyy.

Tähän mennessä olen havainnut jo joitakin haittoja tubeless asennuksesta:

  • Asennus Questiin todella työlästä.
  • Tuo standardi litku ei välttämättä kuitenkaan paikkaa tappajasepelin aiheuttamaa reikää.
  • Ja jos ei se paikkaa, niin sinne pitää asentaa sisäkumi, jotta pääsee kotiin ja se on todella sotkuista, koska renkaassa on se litku.

Tällä hetkellä en vielä osaa sanoa, onko tästä enemmän hyötyä kuin haittaa. Se jää nähtäväksi. Mutta tuleepa ainakin testattua. Ja sepä minulla olikin tärkein syy tähän asennukseen.

Seuraa minun some kanavia ja YouTubea. Päivitän tästä aiheesta lisää tietoa, kunhan ensin vähän kokemusta karttuu.

[the_ad id=”3514″]

 


I converted my Quest into tubeless. I had to use a lot of time to the conversion, because my Quest has closed wheel arches which means that I had to remove all wheels from the velomobile. And you can’t do that without any tools. I’d say that removing all three wheels takes about 30-45 minutes.

In this article I’m not going to go deeper into how to do the tubeless conversion. Check the video I made about the conversion, so you know what I’m talking about in this article.

Why tubeless?

Is it worth to convert a velomobile into tubeless?

Tubeless means that there is no inner tube inside the tyre, if someone didn’t know that yet. The innertube is usually replaced with tubeless sealant liquid. During the setup it would be good to have the wheels in your hands so you can shake and rotate them freely. But maybe with tubeless ready rims and tyres the seal between rim and tyre is so good you don’t need sealant. Then you maybe can do the setup without taking the wheels out from the velomobile. But my case isn’t like that. I have to remove all the wheels.

What benefits tubeless setup has? What I have understand is that

  • Tubeless is lighter without the inner tube.
  • Tubeless has less rolling resistance, because there is no inner tube generating friction inside the tyre.
  • The sealant should seal all the small punctures without you even noticing.

I’m not so sure about the last one. As you can see from the video above, the sealant wasn’t able to seal the small puncture in the second tyre. And that puncture hole was quite typical puncture I usually find in my bike tyres.

At this time I have already noticed some disadvantages with tubeless setup:

  • Tubeless setup on Quest velomobile is a lot of work.
  • The standard sealant may not seal all the punctures made by the local ”killer gravel”.
  • And if it’s not sealing the puncture hole, you have to mount inner tube so you can get back home. And because there is the sealant inside the tyre, it will be quite messy.

At this point I can’t say yet if the tubeless is good or bad thing with my velomobile. But at least I can say I have tested it. And that was the main reason for this project.

Follow my social media channels and YouTube, I’m going to update more info about this when I have more experience.

[the_ad id=”3336″]

Pyöräilyreitti Suomen läpi / Cycling Route Through Finland

Please scroll down for the English version and for the downloadable route files.

Eräs mun videon katsojista ehdotti video aiheeksi matkailureittejä. Joten aloin miettimään, että mikä olisi sopiva reitti velomobiilille Suomessa. Joten keksin sitten tämän reitin Suomen läpi. Suunnittelin tämän reitin velomobiili turisteille, jotka saapuvat Euroopasta joko Turkuun tai Helsinkiin. Ja tämä 800 kilometrin reitti olisi sitten osa Skandinavian kierrosta. Mulla ei tietenkään ole mitään käsitystä etelä-Suomen pyöräilyreiteistä, joten pyysin apua Velogilta. Katso oheiselta videolta, minkälaisen reitin suunnittelimme suomen halki.

Videolla esitellyt reitin osat ovat ladattavissa GPX tiedostoina. Linkit tiedostoihin löytyvät tältä sivulta videon alapuolelta. Ladattavat reittitiedostot ovat samassa järjestyksessä, kuin reitti esitellään videolla.

Kävin myös vierailulla Velogin videolla. Siinä esittelemme erilaisia reitin suunnittelun työkaluja. Se video löytyy ihan tämän artikkelin lopusta.


🇬🇧 One of my viewer suggested for me to make a video about travel routes. So I was thinking what would be a proper travel route for a velomobile in Finland. And this is what I came up with. This 800 km route through Finland is made for velomobile tourists (also for other cyclists) who arrive from Europe to Turku or Helsinki. This can be a part of your Scandinavian tour. I don’t have any idea about cycle routes in southern Finland, so I asked help from Velogi YouTube channel. Watch from the video what kind of route we planned.

All routes shown in the video can be downloaded as a GPX files. Links to the files are in this page after the video. The files are in same order than routes shown in the video.

I also visited on Velogi video. On that video we show few different route planning tools. That video can be found at the end of this article. It’s in Finnish, but there should be subtitles available.

Jatka lukemista ”Pyöräilyreitti Suomen läpi / Cycling Route Through Finland”

Kuinka ostetaan velomobiili? / How to buy a velomobile

Please scroll down for the English version.

Jos haluaisi ostaa uuden velomobiilin, nyt olisi paras aika vuodesta tehdä se, jotta se kerkeää perille ennen kesää. Nimittäin useimpien valmistajien toimitusaika on vähintään kolme kuukautta. Päätin tehdä tällaisen listan, jossa on hyödyllisiä linkkejä eri velomobiilivalmistajien nettisivuille sekä joitakin jälleenmyyjiä ja eri maiden foorumeita, joista voi löytää käytettyjä velomobiileita. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekkin uuden velomobiilin hankintaa miettivälle. Lista löytyy tuosta englanninkielisen tekstin alapuolelta. Tein aiheesta myös videon, se löytyy tuolta artikkelin lopusta.


🇬🇧 If you are going to buy a new velomobile, this is the time of year when you should do it to get it before the next summer. Because with most models, the delivery time is at least three months. I decided to make this list with usefull links to different velomobile models and some velomobile dealers around the world.  I also list few forums and other places where you can find second hand velomobiles. I made also a video about this list, you can find it from the end of this article.

Jatka lukemista ”Kuinka ostetaan velomobiili? / How to buy a velomobile”

Nojapyöräilyn SM-kisat / Finnish Recumbent Championships 2017

Please scroll down for the English version. Official results are on Recumbent Racing Finland homepage (click ”Info & Results” on the top menu)

Noniin, kisat on taas ajettu. Sääennuste lupaili kovaa sadetta ja ukkosta koko viikonlopuksi, mutta onneksi ennusteet eivät ihan pitäneet paikaansa. Lauantaina sää oli pääosin aurinkoista, mutta välillä saatiin lyhyitä sadekuuroja. Aamupäivällä 200 metrin kisan käynnistyessä rata oli ihan kuiva ja aurinko paistoi, mutta kisan käynnistyttyä alkoi satamaan. Kovinkaan moni ei ehtinyt kuivalle radalle kokeilemaan huippuvauhteja. Itsekin jouduin sateessa ajamaan, mutta siitä huolimatta paransin omaa edellisvuoden suoritustani. Oma vauhtini oli tällä kertaa 68,89 km/h. Ei mennyt tälläkään kertaa 70 km/h:n haamuraja rikki. Onneksi siitä voi syyttää sadetta. Olen silti tyytyväinen omaan suoritukseeni, koska sillä irtosi kolmas sija.

Viralliset tulokset Recumbent Racing Finland ry:n sivuilla. (Klikkaa valikosta ”Info ja Tulokset”)

Iltapäivällä sää vaihteli auringonpaisteen ja sadekuurojen välillä. Varikkoalueella ihmeteltiin mitä erilaisempia omatekemiä pyöriä. Niistä parhaat palat oheisella videolla. Myöhemmin iltapäivällä starttasi tunnin ajon hidas ryhmä. Sopivasti juuri lähdön hetkellä alkoi satamaan. Mutta sadetta ei onneksi kestänyt kymmentä minuuttia kauempaa. Hitaan ryhmän jälkeen ajoi nopea ryhmä saman tunnin ajon. Sää pysyi selkeänä koko nopean ryhmän tunnin ajan, mutta rata ei kerennyt kuivua kokonaan. Olen erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Ajoin tunnissa 50,8 km, eli paransin omaa edellisvuoden tulosta. Sillä irtosi myöskin kolmas sija.

Viralliset tulokset Recumbent Racing Finland ry:n sivuilla. (Klikkaa valikosta ”Info ja Tulokset”)

1 tunnin ajon lähtö / 1 hour race start

Sunnuntaina ajettiin sitten pitkää matkaa. Kun aamulla pääsimme radalle, oli 12 tunnin kisa jo käynnissä. Tutkiskelimme tarkkaan päivän sääennustetta. Näytti siltä, että ajaisimme kuuden tunnin kisassa viimeiset kaksi tuntia sateessa.  Aloitimme 6 tunnin kisan sadekuuron saattelemana. Sadetta ei onneksi jatkunut kovin pitkään ja sää suosikin meitä monen tunnin ajan. Rata kerkesi jopa kuivua melkein kokonaan.

Minä valmistautumassa kisaan. / Me getting ready for the race

Jatka lukemista ”Nojapyöräilyn SM-kisat / Finnish Recumbent Championships 2017”

Arvon Kuntoajo 2017 – Cycling Event

Please scroll down for the English version.

Viime lauantaina Kälviän Tarmo järjesti jälleen kerran perinteisen Arvon Kuntoajo -pyöräilytapahtuman. Tällä kertaa päätin ajaa täysiä ja kokeilla pärjäänkö kylän nopeimmille pyöräilijöille kinnerillä.

Tänä vuonna järjestäjä oli hieman uusinut reittejä. Kaikki pitemmät reitit menivät uusiksi, vaikka kulkivatkin samoilla tutuilla teillä. Aluksi suunnittelin ajavani 110 km reitin. Tällä reitillä ajoi kaikki kylän kovimmat kuskit. Päätin kuitenkin viime metreillä ajaa vielä 50 kilsaa pitemmälle joten ajoinkin sitten sen 156 km reitin. Aikaa kului 3 tuntia ja 40 minuuttia. Keskinopeus oli mukavat 43,6 km/h. Olin siis päivän nopein ajaja.

Sää oli tällä kertaa todella hyvä ja järjestelyt olivat jälleen kerran erinomaiset. Joten ensi vuonna taas uudestaan. Tässä hieman videota tämän vuoden ajoista.

Jatka lukemista ”Arvon Kuntoajo 2017 – Cycling Event”

Ajatuksia Questin päivityksestä / Thoughts about the Quest upgrades

Please scroll down for the English version.

Questin päivityksestä on jo lähes puoli vuotta. Olenkin ehtinyt ajamaan päivitysten jälkeen jo yli kolmetuhatta kilometriä. Sinä aikana löysin myös takarenkaasta klappia ja yritin vähentää sitä eri keinoin. Tätä käsittelevän artikkelin julkaisun jälkeen löysin vielä toisen paikan mistä löytyi klappia. Taka-navan laakerit pääsivät liikkumaan sivusuunnassa navan sisällä. Sain Velomobiel.nl:ltä neuvon käyttää Loctite laakerilukitetta ja liimata laakerit kiinni napaan. Sillä sain klapin lähes kokonaan pois takarenkaasta. Takapää tuntuu silti hieman löysältä, mutta se lienee tämän velomobiilin ominaisuus.

Takanapa. / Rear hub.
Loctite 638

 

Ajovakautta pohtiessani tulin ajatelleeksi, että entä jos uusi, hieman pitempi takaiskunvaimennin vaikuttaa myös ohjauskulmiin. Takapää jäi suhteessa ehkä hieman ylemmäksi, kuin ennen, eli kinneri kulki hieman perä pystyssä. Sehän hieman vaikuttaa myös ohjausgeometriaan. No päätin sitten lyhentää takaiskaria vielä hieman lisää. Mutta en huomannut mitään merkittävää muutosta ohjauskäytökseen.

Ajoin ensimmäiset reilut tuhat kilometriä Schwalbe Marathon Plus renkailla. Niillä uusi jäykempi jousitus tuntui todella kovalta ja epämukavalta. Kaikki tien epätasaisuudet tuntuivat teräviltä ja korin sisällä oli paljon melua. Sitten vaihdoin kesärenkaisiin – Schwalbe Shredda. Kaikki muuttui. Ajotuntuma on paljon pehmeämpi eikä tien epätasaisuudet haittaa yhtään niin pljon. Jopa hyvällä soratiellä on riittävän miellyttävä ajaa. Rengasvalinta vaikuttaa siis huomattavasti ajotuntumaan.

Shredda

Jäykemmän etujousituksen piti parantaa vakautta kaarteissa. En ole uskaltanut testata kuinka kovaa voin ajaa mutkaan, ennen kuin Quest kaatuu. Enkä halua sitä kokeillakaan. Mutta voin sanoa, että nyt voin hieman turvallisemmin mielin ajaa mutkiin, kun se ei kaadu ihan niin herkästi.

Uuden takaiskarin piti parantaa suorituskykyä. Mitään varmaa tietoa minulla ei asiasta ole, mutta uusi iskunvaimennin tuntuu huomattavasti jäykemmältä, eikä takapää pompota enään polkemisen tahtiin. Eli suurempi osa voimasta välittyy siis tiehen, eikä jousen pompottamiseen.

Voimansiirtoon en mitään suuria muutoksia tehnyt. Mutta uusi alumiininen taittopyörä on hieman äänekkäämpi, kuin alkuperäinen muovinen. Se pääsee myös liikkumaan sivuttain kiinnikkeessään, joka osaltaan tuntuu aiheuttavan uusia ääniä voimansiirtoon.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että päivitykset olivat onnistuneita. Jousituksen päivitystä voin suositella kaikille Quest ja Strada kuskeille. Vaikka uudet jouset ovat jäykemmät, niin silti rengasvalinnalla voi vaikuttaa ajomukavuuteen huomattavasti.

Tässä sitten sama arvio videomuodossa:

Jatka lukemista ”Ajatuksia Questin päivityksestä / Thoughts about the Quest upgrades”

West Coast Velomobile Riders Vappucruising / 1st of May velomobile meeting

Please scroll down for the English version

Sovimme Pohjanmaan velonauttien kanssa (West Coast Velomobile Riders), että pidämme Vappuna kokoontumisen Kovjoen rautatieasemalla. Siellä oli vapputapahtuma. Sovimme, että kokoonnutaan aluksi Pietarsaaren keskustassa ja ajetaan siitä sitten jotain reittiä Kovjoelle.

Tuulisessa säässä lähdin polkemaan Questillä vastatuuleen kohti Pietarsaarta. Ajoin tavallista reittiä Kokkolaan ja siitä maisemareittiä Larsmon kautta Pietarsaareen. Keskustassa tapasin Leifin (Quest) ja Fredrikin (Quest XS). Siitä jatkoimme kolmestaan matkaa Uuteenkaarlepyyhyn, jossa kävimme pyörähtämässä torilla, mutta siellä ei ollut paljon mitään nähtävää. Sieltä ajoimme suoraan Kovjoen aseman vapputapahtumaan.

Vapputapahtumassa oli aika paljon ihmisiä ja tarjolla oli makkaraa, lättyjä, lihakeittoa ja jätskiä. Siellä oli myös museorautatie, jossa puksutti vanha höyryveturi. Siinä me sitten esittelimme velomobiilejamme kiinnostuneille ihmisille.

Siitä sitten matka jatkui siten, että Leif meni takaisin kotiinsa Uuteenkaarlepyyhyn ja minä lyhintä reittiä takaisin kotiin, koska minulla oli matkaa jo 90 kilometriä takana. Fredrik lähti seuraksi. Välillä pysähdyttiin huoltoasemalle, jossa oli vastassa Frederik oranssilla Questillä (huomaa yhdennäköisyys :D ).

Frederikillä oli Questissä vielä nastarenkaat alla. Vähän matkaa hän pysyi meidän vauhdissa kohti Kokkolaa, mutta päätti sitten lopulta kääntyä takaisin. Me jatkoimme Fredrikin kanssa Kokkolaan, jossa pidimme tauon. Siitä minä jatkoin kotiin Kälviälle ja Fredrik takaisin Pietarsaareen.

Tämä oli kyllä todella mukava reissu, vaikka oli kova tuuli kokoajan. Kokonaismatkaa tuli 155 kilometriä. Ohessa lyhyt koostevideo koko reissusta.

Meillä on muuten oma Facebook sivu nimellä VeloBotnia, jossa on tietoa velomobiileista suomeksi ja ruotsiksi. Käy tutustumassa.

Jatka lukemista ”West Coast Velomobile Riders Vappucruising / 1st of May velomobile meeting”

Takarenkaassa klappia. / Wobbly rear wheel.

Please scroll down for the English version

En ollut aivan tyytyväinen siihen miltä Quest tuntui ajaa viimeisten päivitysten jälkeen. Se tuntui vähän epävakaalta. Yritin etsiä syytä sille ohjauksen nivelistä ja ohjauskulmista. Mutta siellä kaikki näytti olevan ihan kunnossa. Sitten muistin, että olen jo aikaisemmin havainnut, että takarenkaassa on vähän klappia.  Otin yhteyttä Questin valmistajaan Velomobiel.nl:ään ja kysyin heidän mielipidettään.

Vanha ja uusi välikappale. / Old and new spacer.

Heidän mielestä klappi voi johtua joko irronneesta takatukivarren akseliholkista tai sitten klappia on laakereissa ja akselissa. Tarkistin, että tukivarren akseliholkki oli tukevasti paikallaan, mutta pyörän napa pääsi liikkumaan hieman sivusuunnassa akselilla. Kerroin tämän Velomobiel.nl:lle ja he lähettivät minulle uuden, hieman paksumman välikappaleen takapakan ja tukivarren väliin asennettavaksi.

Tämän välikappaleen vaihtamiseksi joutuu purkamaan koko taka-akselin. Katso oheiselta videolta kuinka se tapahtuu.

Takavaihtaja osuu pyöränkoteloon. / Deraileur touching the body

Tämän pienen muutoksen jälkeen klappi ei ihan kokonaan hävinnyt, mutta väheni huomattavasti. Koska uusi paksumpi välikappale tuli tukivarren ja takapakan väliin, siirtyi takapakka hieman lähemmäksi pyöränkotelon reunaa. Tämän takia vaihteita piti hieman säätää uudelleen. En aluksi meinannut saada takavaihtajaa vaihtamaan isoimmalle rattaalle. Videolla näkyy, kuinka yritän säätää sitä, mutta en aivan onnistu. Videon kuvaamisen jälkeen onnistuin säätämällä saamaan takavaihtajasta hieman paremman, mutta se on edelleen aika arvaamaton. Tämä johtuu luultavasti siitä, että takavaihtaja ottaa kiinni pyöränkoteloon. Mutta muuten kaikki toimii hyvin ja ajotuntuma ehkä hieman parani. Pitää tehdä parempi arvio ajotuntumasta myöhemmin.

Kiitos Velomobiel.nl hyvästä asiakaspalvelusta!


I wasn’t quite happy with the riding experience of the Quest after recent upgrades. It seemed a bit unstable. I tried to find the reason for that from the control joints and steering angles. But all seemed to be fine. Then I remembered that I have already noticed that the rear wheel is a little wobbly. There is a little bit play somewhere. I contacted the manufacturer of the Quest, Velomobiel.nl, and asked for their opinion.

Vanha ja uusi välikappale. / Old and new spacer.

In their view, the play may be due to either a aluminium axle holder inside the swingarm that has come loose or then there is play on the bearings and axle. I checked that the aluminium axle holder inside the swingarm was securely in place, but the wheel hub was able to move sideways on the axle. I told this to Velomobiel.nl and they sent me a new, slightly longer spacer to be mounted between the casette and swingarm.

To replace this spacer the entire rear axle must be disassembled. See the video of how to do it.

Takavaihtaja osuu pyöränkoteloon. / Deraileur touching the body

After this small change the play did not quite completely disappear, but was significantly reduced. As the new thicker spacer is between the casette and swingarm, the casette moved a little closer to the edge of the wheel well. As a result, the gears had to be slightly adjusted. First I wasn’t able to adjust the rear derailleur to change to the largest cog, as shown in the video. But after making the video, I was able to adjust the derailleur little bit better. Now it’s kind of working, but it’s still quite unpredictable. I think this is so because the derailleur is touching the wheel well. But otherwise everything is working well and the riding experience is maybe a little improved. I have to make a better review of the riding experience later.

Thank you Velomobiel.nl for great customer service!

Coming soon: Finnish Recumbent Championships 2017

Please scroll down for the English version.

Elokuussa on jälleen tulossa  Nojapyöräilyn SM kisat 2017 Nokialla. Oheisesta linkistä löytyy lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet.

Jälleen mennään tutun kaavan mukaan. Lauantaina 5.8. on 200 metrin sprintti ja tunnin ajo, sekä mukavaa rupattelua ja pyörien testailua. Lauantai on erittäin hyvä päivä yleisölle, koska paikalla on myös Suomalainen nojapyörien jälleenmyyjä Arcusvelomobile, joka myy ja valmistaa Arcus kinneriä ja jälleenmyy ICE ja Azub nojakkeja. Niitä pääsee varmasti myös kokeilemaan. Sunnuntaina 6.8. on 6 ja 12 tunnin kisa.

Nyt kannattaakin raivata kalenteriin tilaa ja järjestää kyyti Nokialle! Tervetuloa nojaamaan!

 

In August, is once again time for Finnish Recumbent Championships 2017  in Nokia. From the above link you can find more information and registration.

The concept is familar from recent years. Saturday 5.8. we have the 200 m sprint and one hour race, as well as a nice get-together and test rides. Saturday is a very good day for the public, because there is also a Finnish recumbent bikes dealer Arcusvelomobile , who sells and manufactures Arcus velomobile and sells ICE and Azub recumbent bikes and trikes.  On Sunday 6.8. we have 6- and 12-hour race.

Now is the time to clear your calendar and arrange a ride to Nokia! Welcome to recline!

Testissä: Birzman Maha Apogee IV pumppu

Please scroll down for the English version.

Huomasin tuossa, kun lyhensin Questin etuiskunvaimennusta, että mun vanhalla pyöränpumpulla on tosi hankala saada ilmaa eturenkaaseen, koska sen venttiilipää on niin iso. Niinpä päätin vähän tutkailla, josko löytyisi parempia vaihtoehtoja.

Onneksi Wim Schermer on löytänyt Birzmanin pumpun ja kirjoittanut siitä blogiinsa. Siitä innostuneena aloin etsimään netistä vastaava pumppua. Löysinkin sitten Birzman Maha Apogee IV pumpun Bike Discountista, joten tilasin sen.

Birzmanin venttiilipää on huomattavan paljon pienempi, kuin vanhan pumppuni venttiili. Yllä on havainnollistava kuvapari, josta näkee hyvin syyn sille miksi tarvitsen tällaisen pumpun. Birzmanin venttiilin käyttäminen on hieman erilaista, kuin tuollaisen perinteisen venttiilipään, niin kuin vanhassa pumpussani on.  Birzmanin venttiilissä on kaulus, joka pitää painaa lukittuun asentoon ja sitten kiertää se renkaan venttiilin kierteisiin. Schraeder venttiilistä pois otettaessa nostetaan kaulus auki asentoon ja kierretään venttiilipää irti. Presta venttiilistä irroittaminen tapahtuu taas nostamalla kaulus auki asentoon, jolloin venttiilipää irtoaa heti. Tämä kaikki vaati aluksi hieman opettelua, ennen kuin opin käyttämään sitä. Katso alla olevalta videolta miten se toimii.

Pumppu vaikuttaa ihan pätevältä laitteelta. Muovinen jalka on mielestäni hieman kiero, joten pumppu ei ihan pysy suorassa, mutta ei se minua ainakaan haittaa. Pumpun runkoa on myös kallistettu käyttäjää kohti noin 5°. Sen pitäisi helpottaa pumppaamista, mutta en ole kyllä yhtän vakuuttunut sen hyödyistä. Mulle tärkeintä tässä on tuo pieni ja yllättävän hyvin toimiva venttiilipää.

Jatka lukemista ”Testissä: Birzman Maha Apogee IV pumppu”