Siirry suoraan sisältöön

kiekko

Uusi etukiekko / New front wheel

Scroll down for English version.

Huomasin keväällä, että Hurricanen etuvanne oli hieman murtunut muutaman pinnan kohdalta. Päätin vaihtaa siihen uuden vanteen. Mutta homma hieman venyi, kun kinnerillä on ollut niin mukava ajaa. Kun sitten lopulta sain uuden vanteen hankittua ja aloin vanhaa vannetta irroittamaan kiekosta, huomasin, että myös etunapa on viallinen. Se rohisi ikävästi pyörittäessä. Avasin sen ja totesin, että sinne on ilmeisesti päässyt vettä, kun oli niin ruosteisen näköistä. Laakeripinnat ja kuulat näyttivät myös kuluneilta. Yritin kuitenkin vielä puhdistaa sen ja laittaa uudet rasvat sisään, mutta ei se enään tilannetta pelastanut. Niinpä jouduin hankkia myös uuden etunavan.

Kun sitten lopulta sain kaikki osat valmiiksi, otin vanhasta kiekosta läjäpäin kuvia, jotta osaan laittaa pinnat samoin uuteen kiekkoon. Ja sitten purin vanhan kiekon osiksi. Sheldon Brownin kiekonrakennus ohjeita apuna käyttäen aloin asentamaan vanhan kiekon pinnoja uuteen napaan ja vanteeseen. Se onnistui hyvien ohjeiden avulla yllättävän helposti ja uudesta kiekosta näytti tulevan ihan samanlainen, kuin vanhasta. Oletin että tämä olisi ollut kiekonrakennuksen vaikein vaihe.

Sitten kiekosta pitäisi saada suora. Käytin rihtauspukkina vanhaa etuhaarukkaa jonka ruuvasin ruuvipenkkiin kiinni. Vanteen suoruuden mittaamiseen käytin pientä puurimaa, jota pitelin toisella kädellä haarukan putkea vasten. Sitten vaan Sheldon Brownin ohjeiden mukaan kiristelin pinnoja siten, että sain vanteen keskelle ja suoraksi. Se oli aika aikaavievää hommaa, mutta sain sen kuitenkin mielestäni riittävän suoraksi. Alumiinivanteen sauman kohtaa ei välttämättä saa ihan suoraksi, enkä minäkään siinä onnistunut. Mutta ihan toimiva kiekko tästä tuli. Lopuksi vain vannenauha ja jarrulevy paikalleen, rengas paikalleen ja testilenkille.

Lue lisää »Uusi etukiekko / New front wheel