Testissä: Birzman Maha Apogee IV pumppu

Please scroll down for the English version.

Huomasin tuossa, kun lyhensin Questin etuiskunvaimennusta, että mun vanhalla pyöränpumpulla on tosi hankala saada ilmaa eturenkaaseen, koska sen venttiilipää on niin iso. Niinpä päätin vähän tutkailla, josko löytyisi parempia vaihtoehtoja.

Onneksi Wim Schermer on löytänyt Birzmanin pumpun ja kirjoittanut siitä blogiinsa. Siitä innostuneena aloin etsimään netistä vastaava pumppua. Löysinkin sitten Birzman Maha Apogee IV pumpun Bike Discountista, joten tilasin sen.

Birzmanin venttiilipää on huomattavan paljon pienempi, kuin vanhan pumppuni venttiili. Yllä on havainnollistava kuvapari, josta näkee hyvin syyn sille miksi tarvitsen tällaisen pumpun. Birzmanin venttiilin käyttäminen on hieman erilaista, kuin tuollaisen perinteisen venttiilipään, niin kuin vanhassa pumpussani on.  Birzmanin venttiilissä on kaulus, joka pitää painaa lukittuun asentoon ja sitten kiertää se renkaan venttiilin kierteisiin. Schraeder venttiilistä pois otettaessa nostetaan kaulus auki asentoon ja kierretään venttiilipää irti. Presta venttiilistä irroittaminen tapahtuu taas nostamalla kaulus auki asentoon, jolloin venttiilipää irtoaa heti. Tämä kaikki vaati aluksi hieman opettelua, ennen kuin opin käyttämään sitä. Katso alla olevalta videolta miten se toimii.

Pumppu vaikuttaa ihan pätevältä laitteelta. Muovinen jalka on mielestäni hieman kiero, joten pumppu ei ihan pysy suorassa, mutta ei se minua ainakaan haittaa. Pumpun runkoa on myös kallistettu käyttäjää kohti noin 5°. Sen pitäisi helpottaa pumppaamista, mutta en ole kyllä yhtän vakuuttunut sen hyödyistä. Mulle tärkeintä tässä on tuo pieni ja yllättävän hyvin toimiva venttiilipää.

Jatka lukemista ”Testissä: Birzman Maha Apogee IV pumppu”

Testissä: Sunrider Alleweder A9

Please scroll down for the English version.

Sunraider myytävänä. / Sunraider on sale.

Huomasin muutama viikko sitten, että Ylivieskan Kamuxilla on myynnissä vähän käytetty sähköavusteinen kinneri. Aika harvoin on suomessa kinnereitä myytävänä autoliikkeessä. Mutta kun se on tuossa noin lähellä, niin pitihän sitä käydä katsomassa. En itse ole etsimässä uutta kinneriä, mutta minun eno on. Hänen kanssa kävimme vähän tutkimassa, että olisiko tässä sopiva ensikinneri.

Huomasimme heti, että tämä Sunrider oli hieman nuhjuisen näköinen. Gelcoat pinnoite oli hieman haljennut kulmista ja se oli ehkä myös vähän haalistunut. Siihen nähden, että tällä oli ajettu vain reilut 500 kilometriä, ulkonäkö näytti melko kuluneelta. Mutta tämän on vuosimallia 2014 ja tätä on ilmeisesti käytetty esittelymallina erilaisissa tapahtumissa, joten se sellittää nuhjuisen ulkomuodon.

Gelcoat haljennut kulmista. / Gelcoat cracking in the corners.

Kävin lyhyellä testilenkillä. Sähköavustus ja Rohloff vaihteisto toimivat hyvin. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Runko tuntui todella jäykältä ja tukevalta Questiin verrattuna. Mutta penkin yläkiinnitys oli aivan toivoton. Selkänojasta ei saanut oikein minkäänlaista tukea, kun penkki heilui puolelta toiselle poljettaessa.

Penkin tuki. / Seat support.

Ei tullut vielä kauppoja. Minusta tämän hinta (8300 €) on hieman liian korkea tästä lasikuiturunkoisesta kinneristä. Samalla rahalla saa uuden, kokonaan hiilikuituisen, 20 kg kevyemmän kinnerin kotiovelle toimitettuna. Mutta siihen ei sisälly sähköavustusta. Ei sitten yritetty tinkiä hinnasta, koska kävi ilmi, että tätä kinneriä voisi vuokrata. Ehkäpä enoni ottaa tämän kesällä vuokralle vähäksi aikaa testikäyttöön.

Tässä lyhyt video meidän Ylivieskan reissusta.

Jatka lukemista ”Testissä: Sunrider Alleweder A9”

Questin päivitys / Upgrading Quest

Please scroll down for the English version

Nyt kun tuo Quest on vaan seisonut koko talven tuolla tallin nurkassa, niin päätin tehdä siihen pieniä päivityksiä. Tarkoituksena on parantaa Questin vakautta ja suorituskykyä.

Etuiskunvaimennus

Uudet varaosat / New parts

Halusin parantaa Questin vakautta mutkissa, joten päätin jäykistää ja lyhentää etuiskunvaimennusta. Tilasin Velomobiel.nl:ltä lyhyemmät ja jäykemmät jouset. VM.nl:n Theo sanoi, että heillä on varastossa myös vielä lyhyemmät jouset (lyhyemmät, kuin heidän nettisivuillaan olevat lyhyet ja jäykät jouset), joten päätin tilata molempia.  Nettisivuilla olevat lyhyemmät jouset ovat 12 mm alkuperäisiä lyhyemmät ja ne vielä lyhyemmät jouset ovat 25 mm alkuperäisiä lyhyemmät. Päätin asentaa ensin 25 mm lyhyemmät jouset ja kokeilla, onko ne sopivat. Jos maavaraa jää liian vähän, vaihdan niihin 12 mm alkuperäisiä lyhyempiin jousiin.

Velomobiel.nl sivuilta löytyy hyvä manuaali Questiin, jossa neuvotaan miten irroitetaan etukiekot ja iskunvaimennin tolpat. Itse tolppa on yhdellä mutterilla kiinni yläpäästään pyöränkotelossa ja alapäästään kolmella pallonivelellä. Palloniveliä ei saa purkaa, vaan ne pitää irroittaa avaamalla mutterit. Niiden mutterien irroitus oli hieman helpompaa, kun käytti räikkä-avainta. Jarruvaijerin ja nopeusmittarin johdon kanssa oli vähän säätäminen.

Vasemman puolen etukiekko ei meinannut lähteä irti akselistaan.  Se on akselissa yhdellä ruuvilla kiinni ja sen pitäisi irrota kevyesti ruuvin irroittamisen jälkeen. Mutta eipä vaan lähtenyt. Minun piti laittaa ruuvi vähän takaisin kierteilleen ja napauttaa sen kantaan kevyesti vasaralla, ennen kuin sain akselin irti.

Tähän loppui manuaalin ohjeet. Iskunvaimentimen purkamiseen ei siis ollut mitään ohjetta. Mutta se oli onneksi melko helppoa. Suojuksen alta paljastui kaksi ruuvia. Niiden irroittamisen jälkeen pystyi iskunvaimentimen männän vetää ulos sylinteristä. Jouset jäivät vielä sylinterin sisälle. Pari kovaa napautusta pöydän kanteen, ja jouset tipahtivat ulos. Alkuperäisessä kokoonpanossa on siis kaksi jousta. Nyt korvaan ne yhdellä jäykällä jousella.

Jatka lukemista ”Questin päivitys / Upgrading Quest”

Pyöräilyvuosi 2016 / Cycling year 2016

Please scroll down for the English version.

Vuosi loppuu kohta, joten katsellaanpas vähän taakse päin kulunutta pyöräilyvuotta.

Tänä vuonna en odottanut pyöräilykauden alkamista, vaan ajoin lenkkejä sitkeästi läpi talven. Asetinkin itselleni tavoitteeksi ajaa tänä vuonna yli 10000 kilometriä. Hurricanelle tuli tänä vuonna vain vähän kilometrejä, ja niistä suurin osa talvella. Helmikuussa elämäni mullistui, kun Quest saapui, joten ei enään huvittanut niin paljon kaksipyöräistä ulkoiluttaa. Sitäpaitsi huomasin keväällä, että Hurricanen etuvanne oli rikki ja sain sen vasta korjattua heinäkuussa, kun meni kaikki aika kinnerillä ajamiseen.

Ja kylläpä sillä tulikin ajettua. Työmatkoja ajoin 67 kertaa. (Yhden kerran Hurricanella.) Ajoin aika paljon pitkiä lenkkejä. Ajoin mm. lopultakin sinne mökille ja takaisin – se pyöräretki jota olen monta vuotta suunnitellut. Osallistuin taas Kälviän Tarmon järjestämiin pyöräilytapahtumiin. Ja kävin myös nojapyöräilyn PM-kisoissa. Meidän lenttisporukan rantalenttis pelit pelattiin tänä vuonna tavallista kauempana joten tuli ajettua kinnerillä myös lenttis peleihin.

Jatka lukemista ”Pyöräilyvuosi 2016 / Cycling year 2016”

Talvipyöräily / Winter cycling

Sanovat, että talvipyöräily on kivaa. Katso oheiselta videolta, minkälaista on ajaa kinnerillä talvella lumihangessa. Taisi jäädä tämän vuoden viimeiseksi kinneri lenkiksi tämä. Melkein tuli 10 000 km Questin mittariin ensimmäisen vuoden aikana. Nyt alkaa sisäpyöräilykausi.

They say winter cycling is fun. Watch the video to see how it’s like to ride a velomobile in the snow. I think this was my last velomobile ride of the year. I almost rode 10 000 km with the Quest this year. Now begins indoor cycling season.

Kodin valvontakamerajärjestelmän rakentaminen / How to build a security camera system for home

 

Please scroll down for English version.

img_0126
Uusi edullinen valvontakamerajärjestelmä. / New affordable surveillance camera system.

Olen jo aikaisemmin kertonut täällä valvontakamerajärjestemästäni. Nyt sain rakentaa uuden järjestelmän appivanhemmilleni. Siitä innostuneena ajattelin kirjoittaa tänne tällaisen yleispätevän ohjeen edullisen tallentavan valvontakamerajärjestelmän rakentamisesta. Uuden järjestelmän hinnaksi tuli noin 200€. Se koostuu käytettynä hankitusta PC:stä ja kahdesta edullisesta Kiinalaisesta kamerasta. Kohteessa oli jo olemassa oleva lähiverkko, mutta sitä piti jatkaa, koska toinen kamera olisi muuten jäänyt langattoman verkon kantaman ulkopuolelle. Niinpä hankin myös wifi reitittimen, jolla pystyin jatkamaan jo olemassa olevaa verkkoa. Tämä uusi järjestelmä on hyvin samanlainen, kuin omani ja koostuu samanlaisista kameroista ja samasta valvonta ohjelmistosta.

Tähän ajattelin kirjata yleisen ohjeen tämän tyyppisen valvontakamerajärjestelmän rakentamisesta. Kaikki järjestelmät ovat hieman erilaisia, joten ihan tarkkaa kuvausta ei varmaankaan kannata lähteä kirjoittamaan.

Jatka lukemista ”Kodin valvontakamerajärjestelmän rakentaminen / How to build a security camera system for home”

Testi: Bkool smart trainer & simulator

Please scroll down for the English version.

Tulevana talvena ajattelin pitää pyöräilykuntoa yllä hieman eri tavalla, kuin aikaisempina talvina. Hankin nimittäin Bkool Smart Pro trainerin, joten voin pyöräillä koko talven kätevästi sisätiloissa. Ulkona pyöräily on kyllä ihan kivaa, mutta lumihangessa pyöräily on niin kovin erilaista treeniä. Trainerilla treenatessa saattaa jopa vähän kehittyä.

Päädyin Bkool traineriin siksi, että siihen saa kiinnitettyä pyörän, jonka vetävä rengas on 20″ tai isompi. Joten se soveltuu käytettäväksi myös minun Challenge Hurricane nojapyörän kanssa. Suoraveto traineri olisi saattanut olla myös ihan hyvä vaihtoehto. Tässä Bkoolissa pitää nimittäin olla vetävällä renkaalla mieluiten sileä ja korkeapaineinen rengas, mutta suoraveto trainerissa itse traineri tulee vetävän kiekon paikalle. Tästä aiheutuu nyt sellainen ongelma, että jos haluan mennä talvella ulos pyöräilemään Hurricanella, pitää ensin vaihtaa talvirenkaat, jonka jälkeen pitää vaihtaa sileä rengas takaisin, jos haluaa taas ajaa trainerilla. Mutta suoraveto trainerit ovat kalliimpia, joten päädyin tähän Bkooliin.

img_0037

Traineri

Bkool Smart Pro paketissa tulee mukana itse trainerin lisäksi pikalukko, joka vaihdetaan pyörän vetävän kiekon oman pikalukon tilalle, virtalähde, pieni ANT+ vastaanotin tietokoneen USB-porttiin ja tuki pyörän toisen kiekon alle. Itse traineri tulee kahdessa osassa, vastus ja runko erikseen. Ne yhdistetään pikalukituksella. Se on ihan helppoa, kun ensin hoksaa, että missä asennossa se loksahtaa helpoiten paikalleen.

Itse pyörän kiinnittäminen traineriin on myös suhteellisen suoraviivaista. Vetävän kiekon oma pikalukko pitää ensin vaihtaa trainerin mukana tulleeseen lukkoon. Sen jälkeen pyörän kiinnittäminen traineriin on melko helppoa.

Jotta traineri pystyisi kommunikoida tietokoneen kanssa, pitää pieni ANT+ vastaanotin kytkeä tietokoneen USB porttiin. Huomasin, että joissakin tilanteissa tämä langaton yhteys toimii hieman huonosti. Kun ensimmäisen kerran käynnistin simulaattorin, ilmoitti se heti, että trainerille on firmware päivitys. En saanut sitä onnistumaan ennen kuin siirsin tietokoneen ihan trainerin viereen, noin yhden sentin päähän. Ilmeisesti firmware päivityksen aikana pitää yhteyden traineriin olla mahdollisimman hyvä.

Jatka lukemista ”Testi: Bkool smart trainer & simulator”

Rengas ongelmia / Tire problems

Please scroll down for English version.

Jaa se on taas se aika vuodesta. Levittivät nimittäin työmatkani pyöräteille hiekoitussoraa, eli ”tappajasepeliä”. Olin kyllä hyvin varautunut tämän hiekoituskauden alkuun vaihtamalla Questiin pistosuojatut renkaat, mutta ei se auttanut. Minun työmatkapyöräilyt loppuivat siihen, kun saman työmatkan aikana puhkesi kaksi kertaa sama pistosuojattu rengas. Se on minusta jo aika kohtuutonta.

Aamulla kun olin lähdössä työmatkalle, huomasin, että toinen eturengas on tyhjä. No ei muuta, kuin Quest kyljelleen ja renkaanvaihto puuhiin. Renkaan vaihdon jälkeen totesin, että en myöhästyisi töistä kuin vartin, joten enköhän voi vielä lähteä pyörällä. Autolla lähteminen kyllä hieman houkutteli, mutta lähdin silti matkaan pyörällä. No en päässyt kuin puoleen matkaan, kun taas sama rengas puhkesi. Ei auttanut muuta, kuin siinä pikkupakkasessa laittaa lisää vaatetta päälle ja kääntää pyörä kyljelleen ja vaihtaa taas se sama rengas. Onneksi oli vielä yksi vararengas mukana. Pääsin lopulta työpaikalle melkein puoli tuntia myöhässä.

Kotimatka iltapäivällä sujui onneksi ongelmitta. Mutta siitä huolimatta päätin, että en enään tänä talvena aja pyöräteillä, kun ei edes pistosuojatut renkaat kestä sitä tappajasepeliä. Jää siis työmatkat pyöräilemättä.

Se pistosuojattu rangas, joka ei kestä tappajasepeliä on Schwalbe Marathon+.

Tämän päivän lisäsisältönä on tämä video, jossa näytän miten kinneriin vaihdetaan renkaat.

 

Jatka lukemista ”Rengas ongelmia / Tire problems”