Kuvankäsittelyohjelmat

Tässä tulee juttua eri kuvankäsittelyohjelmista. Olin pitkään vannoutunut Applen Aperturen käyttäjä. Aperture on ammattilaisille suunnattu kuvakirjasto ja kuvanmuokkaus ohjelma, josta löytyy kaikenlaisia valokuvaajan tarvitsemia muokkausominaisuuksia. Apple päätti kuitenkin  reilu vuosi sitten lopettaa kyseisen ohjelman kehityksen. Se kyllä toimii vielä, mutta tämä tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa voi olla, että se ei enään toimikaan. Tästä ajatuksesta kauhistuneena aloin tutkailemaan muita vaihtoehtoja. Adoben Lightroom olisi varmaan lähimpänä Aperturea vastaava, mutta se on hinnaltaan aika kallis. Aperture maksoi muistaakseni aikanaan n. 60€. Lightroom on n. 150€.

Hieman lisää asiaa tutkittuani, löysin Corel AfterShot Pro nimisen ohjelman. Nettisivujen ja mainosten mukaan kyseessä pitäisi olla ihan pätevä ohjelma korvaamaan Aperture. Corelilla taisi jopa olla joku kampanja, jossa Aperturen käyttäjät saivat AfterShot Pron puoleen hintaan tjms. Päätin sitten tutustua siihen ja lopulta päädyin ostamaan sen. Kaikkine alennuksineen taisi hintaa olla reilu pari kymppiä.

Käytin Corelia koko viime vuoden. Tosin kovin paljon ei tullut kuvailtua, mutta silti jonkin verran kertyi käyttökokemusta AfterShot Pro:sta. Aika nopeasti huomasin, että ei siitä ohjelmasta olisi ehkä kannattanut sitä paria kymppiä maksaa. Se kaatuili välillä, fullscreen-tila ei toiminut kunnolla ja enpä saanut sillä yhtä hyvän näköisiä kuvia aikaiseksi, kuin Aperturella. Niinpä olen taas miettimässä ohjelman vaihtamista.

Adobe Photoshop Elements on myöskin aika hintava ohjelma aikaisempiin verrattuna. Mutta ei onneksi aivan yhtä kallis, kuin Lightroom. Hinta on n. 100€. En ole sitä vielä ostanut, mutta aloitin ilmaisen 30 päivän kokeilun. Pikaisen kokeilun jälkeen voin ainakin todeta sen, että sillä pitäisi ainakin saada paremman näköisiä kuvia helpommin, kuin Corelilla. Mutta Aperturen helppouteen tottuneelle tämä Photoshop maailma tuntuu kauhean vaikealta.

Laitanpa tähän nyt lyhyet kuvaukset eri ohjelmista, vähän ominaisuuksien vertailua ja hieman omia mielipiteitä. Tulen vertailemaan näitä kahta muuta ohjelmaa aika vahvasti Apertureen, koska se on ollut minun käyttämä työkalu jo usean vuoden ajan. Loppuun vielä muutama vertailukuva, joissa esittelen vähän eri ohjelmien muokkausjälkeä. Jos etsit kunnollista ja kattavaa ohjelma-arvostelua tai vertailua, niin kannattaa ehkä etsiä jostain muualta 🙂

Jatka lukemista ”Kuvankäsittelyohjelmat”