Kokemuksia valvontakamerajärjestelmästä

Kerroin aiemmin omasta valvontakamerajärjestelmästäni, jonka asensin valvomaan pihaamme. Vajaan vuoden aikana on kertynyt jo jonkin verran kokemusta valvontakameroista, joten kirjoittelenpa jatkoa keväällä julkaisemaani postaukseen.

Huom! Tässä yleispätevä ohje tässä artikkelissa kuvatun järjestelmän rakentamiseen.

Valittelin keväällä, että Kiinasta tilaamani halpa merkitön HD kamera ei oikein toiminut kunnolla ja, että kuva pätki ja iSpy tallensi sitä pätkimistä koko ajan. Epäilin silloin, että syynä on se, että HD kuva ei jaksa siirtyä wlan verkossa. Aloin sitten epäilemään tätä päätelmääni ja tilasin Kiinasta uuden kameran. Tällä kertaa valitsin kameraksi Sricam AP009:n. Se on myös HD kamera. Ajattelin, että merkittömän kameran pätkiminen johtuu vaan siitä, että se on huono. Päädyin Sricamiin, koska aiemmin mainitsemani 0,3 MP:n kamera on myös saman valmistajan Sricam AP003. Nämä kaikki kamerat ovat noin 50€ hintaisia.

Sricam AP009
Sricam AP009

Kun uusi Sricam tuli, ajattelin, että sen asentaminen käy todella helposti. Vaan ei se nyt niin helppoa sitten ollut. Tuntui, että oli kovin vaikeaa saada sitä toimimaan iSpyn kanssa. Ei auttanut vaikka oli aiempaa kokemusta Sricamin kameroista. Huomasin myös, että tässä uudessa Sricamissa oli kapeampi kuvakulma (pitempi polttoväli), kuin aiemmassa nimettömässä HD kamerassa. Näin ollen kuvaan mahtui pienempi osa pihasta. Lopulta, kun sain kameran joten kuten pelaamaan liian pienellä frameratella, totesin, että niinpä tämänkin kuva pätkii. Kyllästyin näihin halppiskameroihin ja päätin tilata vähän paremman kameran.

Sricam AP003
Sricam AP003

Seuraavaksi päätin siis kokeilla jotain hieman laadukkaampaa, mutta edullista merkkiä. Päädyin Foscam FI9804W kameraan. Foscam on myös kiinalainen halpamerkki, mutta hieman laadukkaampi ja kalliimpi. Kyseinen kamera maksoi satasen ja niitä saa ostaa ihan Suomesta, joten ei tarvitse erikseen maksaa veroja. Tämä Foscam tukee Onvif teknologiaa, samoin kuin aikaisempi nimetön HD kamera. Foscam on yhtä helppokäyttöinen, kuin Sricam kamerat, mutta koska Onvif, on yhdistäminen valvontaohjelmistoon helppoa.

IMG_7011

Nopean ja helpon käyttöönoton jälkeen huomasin, että nykii ja pätkii tämänkin kameran kuva. Sitten aloin epäilemään, että ei tämä laadukkaammaksi mainostettu kamera voi olla niin huono. Etsin iSpyn verkkosivuilta apuja ja löysinkin keinoja joilla parantaa järjestelmän suorituskykyä. Siltikään en ollut tyytyväinen uuden Foscamin tallennusjälkeen.

Foscam FI9804W on hieman isompi kokoinen, kuin aiemmat halppiskamerani.
Foscam FI9804W on hieman isompi kokoinen, kuin aiemmat halppiskamerani.

 

iSpyn käyttäjäfoorumilla muutkin käyttäjät valittelivat saman tapaisista ongelmista. Siellä todettiin, että iSpy syö aika paljon tehoja koneelta. Sitten tutkin ja kokeilin itse ja huomasin, että kahdella HD kameralla iSpy vei lähes 70% prosessoritehoa, eikä oikein meinaa jaksaa tallentaa kunnolla. Eli kaikki nämä aikaisemmat ongelmat pätkivän ja häiriöisen kuva kanssa johtuivatkin pelkästään iSpy:stä. Kyseisellä käyttäjäfoorumilla tarjottiin ratkaisuksi siirtyä käyttämään kokonaan toista ohjelmaa. Niinpä otin neuvosta vaarin ja päätin kokeilla suositeltua Genius Vision Community ohjelmaa.

Genius Vision Community on ilmainen ohjelma, johon voi kytkeä maksimissaan 16 kameraa, joista neljä voi tunnistaa liikettä. Ohjelmassa on paljon ominaisuuksia, joihin en ole vielä edes kerenyt tutustua. Se on ehkä hieman sekavampi, kuin iSpy, mutta käyttää paljon vähemmän prosessoritehoja ja pyörittää mukisematta useita HD kameroita täydellä resoluutiolla ja frameratella. Ainoana  miinuksena se, että tallenteita ei voi katsoa mistään etänä verkkosivun kautta, kuten iSpyn tallenteita pystyi. Genius Vision ei myöskään tallenna videoita suoraan mihinkään tunnettuun tiedostomuotoon vaan tekee omia isoja tallennustiedostoja. Videon voi tarvittaessa viedä ulos ohjelmasta .avi tiedostoksi. Tallenteiden etsimis työkalut ovat monipuolisia, mutta mitään esikatselu tai pikakuvake mahdollisuutta ei ole. Joten ei voi nopeasti selata mitään pieniä pikakuvia läpi ja katsoa, että missä on tapahtunut jotain kiinnostavaa, vaan joutuu aina toistaa videota nähdäkseen mitä siinä tapahtuu.

Sricam AP003:ssa on jostain syystä koko ajan yönäkötila päällä päivälläkin. Siitä syystä värit ovat vääristyneitä.
Sricam AP003:ssa on jostain syystä koko ajan yönäkötila päällä päivälläkin. Siitä syystä värit ovat vääristyneitä.

Olen ollut erittäin tyytyväinen Genius Visioniin. Kun se toimii niin hyvin, olen ottanut uudestaan käyttöön myös sen alkuperäisen nimettömän halppis HD kameran ja todennut että se toimii erittäin hyvin. Aion ottaa uudestaan käyttöön myös Sricamin HD kameran, joka väistyi Foscamin tieltä. Wifi verkko jaksaa ihan hyvin kuljettaa monen kameran HD signaaleja ja kameroista tulee ihan hyvää kuvaa. Järjestelmässä on tällä hetkellä neljä kameraa, joista kaksi on HD kameroita. Tuolla se on nyt reilun kuukauden tallennellut pihan liikkeitä. Päivällä se tosin tallentaa pilvien liikettä ja tuulisella kelillä puiden varjojen liikettä. Mutta sille ei oikein voi mitään.  Kun talvi tulee, tallentuu varmaan taas paljon lumisadetta.

Nimetön ja halpa HD kamera taas käytössä. Toimii todella hyvin.
Nimetön ja halpa HD kamera taas käytössä. Toimii todella hyvin.

Nyt jos joku haluaa näiden mun kokemuksien perusteella väsätä oman valvontakamerajärjestelmän, niin suosittelen kyllä ehdottomasti Genius Vision Community ohjelmaa. iSpy on ehkä hieman helppokäyttöisempi ja sitä on kiva käyttää verkkosivulta, mutta se jaksaa pyörittää kunnolla vaan pieniresoluutioisia kameroita, tai sitten tarvitsee todella tehokkaan tietokoneen. Kameroista voin suositella Foscamia. Niiden käyttöönotto on suhteellisen helppoa ja tarvittaessa löytyy tukea netistä. Ehdottomasti kannattaa hankkia HD kamera. Halvempien kameroiden ostamisessa on aina omat riskinsä, mutta toisaalta ei kovin korkealta putoa, jos se ei toimikkaan. Mun nimettömän HD kameran ensimmäinen käyttöönotto oli yhtä tuskaa, mutta nyt myöhemmin, kun asetukset on kohdillaan, sen liittäminen Genius Visioniin Onvif yhteydellä oli todella helppoa. Ehkä kannattaa halppiskameroissakin ostaa jonkun merkkinen kamera, niin sille saattaa löytää tukea jostain. Esim. Sricam kamerat on ihan käytettäviä.

Jos haluaa esimerkiksi eBaysta etsiä edullisia ulkokäyttöön tarkoitettuja kameroita, niin kannattaa kokeilla hakusanoja wireless outdoor ip hd camera. Ja ehkä kannattaa lisätä hakusanoihin myös onvif.

Lisäys

Kirjoitin yleispätevän ohjeen tällaisen järjestelmän rakentamisesta. Lue se täältä.

8 vastausta artikkeliin “Kokemuksia valvontakamerajärjestelmästä”

  1. Tuosta kun kirjoitit että Sricam AP003:ssa on aina yönäkötila päällä, niin voipi johtua siitä ettei siinä ole mitään muuta tilaa. Pikaisella googletuksella siitä ei löydy ir-suodatinta (ir-cut filter). Tuon puuttumista ei pahemmin kehuta mainosteksteissä..on tullut huomattua kantapään kautta. 🙂 Ilman tuota mekaanisesti kennon eteen liikkuvaa suodatinta kamera toimii hyvin hämärässä, mutta päivällä taas ei, värit ovat niin pielessä että on hankala edes päätellä auton tai vaatteiden väriä. Jos taas kamerassa on kiinteä suodatin (kuten valtaosassa digi- ja videokameroista), niin silloin se on käyttökelpoinen vain suht valoisassa.

  2. Kokeilin ip kameroita ja olen vahvasti tullut siihen päätökseen,ettei ole vaivan arvoisia laitteita,ainakaan viellä. Toimintavarmempia ovat riistakamerat,niin asennuksen,kuin kuvan laadun ja tuon toimintavarmuuden suhteen.

  3. Mielenkiintosita, mutta et ole Zoneminderia kokeillut? Siinä ei ainakaan ole mitään keinotekoisia rajotteita mm. katsoa videota mistä vaan, tai kameroiden määrää, liikkeentunnistusta vaikka kuinka monelle kameralle jne. Myös appi puhelimeen löytyy. Vain koneen tehot/kuvan reasoluutio/laatu määrää, kuinka monta kameraa voi laittaa. Ja tietenkin ilmainen 😉 Ehkä vielä laitan joskus omaankin pihaan, nyt on vain yhdistyksen tiloissa (sekä sisä että ulko), mitä systeemiä ylläpidän. Säätämisessä ja virittämisessä saa kyllä aikaa kulumaan jos halua olla perfektionisti. Perustoiminta kyllä menee aika heittämällä ihan millä kameralla vaan.
    Niin paljon on tullut tutustuttua Zoneminderiin, dokumentteja ja foorumia luettua, mutta olisi kiva välilä lukea kokemuksista myös suomeksi 😉

  4. Enpä ole tuota kokeillut. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Arveluttaa vaan, että riittääkö mun koneessa potku tuohon, kun ei tuntunut riittävän iSpyn pyörittämiseenkään.

  5. Yksinkertainen ja vähän koneen tehoja vaativa tallennussofta on Contacam, joka tukee nykyisin myös rtsp-protokollaa. Käytin pitkään genius visionin softaa koska contacamista puuttui natiivi rtsp tuki. Miinuksena hakutoimintojen puute ja turhankin yksinkertainen liiketunnistuksen määritys joka osaltaan toki vähentää tarvittavia resursseja, plussana 0€ hinta, rajoittamaton kameroiden määrä ja simppeli ja kevyt web-käyttöliitymä tallenteiden selailuun myös mobiililaitteilla. Zoneminderin säätäminen toimintakuntoon ja loputon koneen tehontarve kyllästytti aikoinaan ja ispyn tökkiminen ketutti heti alkuunsa.

  6. joo no kiinakaupasta tullu sricam täs pätkii pirusti, niin kiitosta jee tosiaan vika on enempi soft kuin hard

  7. Mullekin on tulossa kiinasta edullinen ip valvontakamera ulkokäyttöön. Mikähän noista ohjelmista olisi kevein koneelle. Tarkoitus kokeilla aluksi wanhaa win xp konetta. Riittäisi että tallentaa still kuvia kun liikettä tapahtuu. ispyn asennus kaatui virheilmotukseen vaikka piti olla xp:lle tarkoitettu versio. Vai onko ajan hukkaa yrittää edes tuolla koneella? Amd sempron ja 1gb ramia.

  8. Sanoisin että on ihan ajanhukkaa yrittää asentaa siihen iSpy. Kokeile Genius Vision Communityä. Se tuntuu vaativan vähemmän tehoja.

Kommentoi