Siirry suoraan sisältöön

Kesäloma meni – saukki.com ja vähän muutakin unohtui

  • tehnyt

Noniin. Se on kesäloma mennyt ohi jo monta viikkoa sitten. Samalla kun unohtui kaikki sosiaaliset mediat, niin unohtui myös  kokonaan tämän blogin päivittäminen. Vaan eipä mulla hirveästi olisi ollut asiaakaan. Eikä tällä blogilla taida olla kovin paljon aktiivisia seuraajiakaan. Eli ei niin suuri menetys.

Melkeinpä ainut paikka, mitä on kesällä tullut seurattua, on ollut Sulantoblog, joka on suomalainen valokuvausaiheinen blogi. Vaikka blogi keskittyykin nykyään enimmäkseen pikkujärkkäreihin, löytyy sieltä myös paljon muuta mielenkiintoista ja hyödyllistä valokuvaukseen liittyvää. Ja onpa siellä myös jännittävä kuvakisa johon voi osallistua Flickrissä. Toinen aktiivisesti myös kesällä käyttämäni palvelu on Flickr, johon olen kerännyt joitakin mielestäni parhaimpia ottamiani valokuvia. On siellä myös muita ”tilannekuvia” jne.

Kesäloma meni aika pitkälti lorvaillessa. En saanut aikaiseksi juuri mitään. Bändihommat oli myös lomalla ja ovat vieläkin. En ole koskenut rumpuihin koko kesänä. Siihen vaikutti kyllä myös treenitilojen puute. Pyörälle on tullut tänä kesänä kilometrejä jo yli 1200, mutta kaikkia pyöräilytavoitteita ei ole vielä saavutettu.  Rantalenttistä on pelattu aika ahkerasti. 59 lentopallopelin jälkeen mun tehoprosentti on vain vaivaiset 40%. Ehkä sitä saa muutaman pykälän vielä nostettua. Valokuvauskin meinasi jossain vaiheessa kesää hieman unohtua. Meinasi unohtua niin pahasti, että loman jälkeen iski jo pieni ahdistus siitä, että olisihan sen loman voinut käyttää paremminkin. No sitten hieman kirjallisuuden avuustuksella alkoi kuvaamisen innostus palautua mieleen (niistä kirjoista lisää myöhemmin).

Pitää yrittää jatkossa hieman useammin päivittää tätä sivustoa ja pitää laaja lukijakunta (minä ja…öö.. ketäs muita niitä olikaan?) tyytyväisenä. Nyt uudella ulkoasulla kohti uusia seikkailuja.

Avainsanat:

Kommentoi