Netflix vs. Viaplay

Jo jonkin aikaa olen ollut Netflixin asiakas. Viimeviikkoisen Kuningaskuluttaja jakson jälkeen, teki mieli kokeilla myös toista vastaavaa palvelua Viaplayta. Joten otinpa käyttöön Viaplayn ilmaisen kuukauden. Molemmat palvelut ovat saman hintaisia, n. 8€/kk. Vaihtoehtona olisi myös HBO Suomi, mutta se on kalliimpi ja olen kuullut siitä puhuttavan paljon pahaa, eikä se taida vielä toimia PS3:lla. Joten en edes harkitse sitä.

Suoritan nyt pientä vertailua näiden kahden elokuvia ja sarjoja suoratoistavan palvelun välillä. Käytän molempia palveluita PlayStation 3:lla ja 24 M:n internet yhteydellä.  ”Kotiteatteristani” löytyy 5.1 äänentoisto. Lopulta haluan päätyä käyttämään vain toista palvelua, koska ei vaan riitä aikaa niin paljon tv:n tuijottamiseen. Eikä kannata maksaa kahdesta palvelusta, jos niitä ei ehdi käyttämään.

Netflix on helppokäyttöinen ja selkeä. Kuvanlaatu on hyvä. Valikoimasta löytyy paljon vanhoja klassikko elokuvia, joitakin sarjoja ja jonkin verran uudempia elokuvia. Jotkut elokuvista ovat Netflixin SuperHD- laatuisia. En tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa, mutta kuvanlaatu miellyttää meikäläisen silmää. Monista elokuvista löytyy myös 5.1 äänet.

Viaplay yrittää olla yhtä helppokäyttöinen, kuin Netflix, mutta on PS3:lla hieman kilpailijaansa sekavampi. Elokuvia Viaplaysta on helpompi hakea selkeämmän kategorioinnin johdosta. Toisaalta Netflix ehdottelee elokuvia ja sarjoja omien katselutottumuksien ja annettujen arvioiden mukaan. Yhtä selkeää kategoriointia Netflixissä ei ole, eikä myöskään aakkosellista listaa tarjonnasta. Viaplayssa sarjat on esitetty  todella sekavasti verrattuna Netflixiin. Sarjat on listattu jakso kerrallaan, kun taas Netflixissä on selkeä ”kansiorakenne”. Sarjan nimen alta löytyy tuotantokausi ja sen alta jaksot. Näin sarjojen etsiminen on Netflixissä helpompaa.

Viaplayssa on listattu HD elokuvat erikseen. Eli samasta elokuvasta saattaa olla palvelussa monta eri versiota, joka omalta osaltaan hieman sekavoittaa näkymää. Netflix toistaa puolestaan aina parhaalla mahdollisella laadulla. Näkyvillä ei siis ole erikseen SD ja HD versioita. Jos internet yhteyden nopeus ei riitä, valitsee Netflix automaattisesti huonomman laadun. Kätevää.

Yksi Netflixin parhaimmista ominaisuuksista, jota Viaplayssa ei ole, on toisto historia. Netflix muistaa jo katsomasi elokuvat ja sarjat. Se muistaa jopa toisto paikan, jos toisto on jäänyt kesken. Toistoa voi siten jatkaa myöhemmin vaikka eri laitteella.

Viaplayn tarjonta on Netflixiä laajempi. Valikoimasta löytyy paljon uutuus elokuvia ja myös pohjoismaisia tuotoksia. Netflixissä on myös joitakin Suomalaisia elokuvia. Viaplayssa on myös leffavuokraamo, josta voi vuokrata elokuvia, jotka eivät sisälly kuukausihintaan. Kuvanlaatu Viaplayssa ei kuitenkaan vedä vertoja Netflixille. SD laatu on pikselimössöä, HD laatu on ihan siedettävää. HD- elokuvia ei vaan ole niin paljon tarjolla. Parin päivän selailulla en ole löytänyt Viaplaysta yhtään elokuvaa, jossa olisi 5.1 äänet. En tiedä, ilmoittaako Viaplay 5.1 äänistä mitenkään selailunäkymässä, toisin kuin Netflix. Enkä tiedä toimivatko Viaplayn 5.1 äänet PS3:lla.

Kun aloin käyttämään Netflixiä viime syksynä, heti palvelun avauduttua Suomessa, oli ensimmäinen kokemus palvelusta PS3:lla: ”Wau! Tämäpä toimii hyvin!” Yllätyin kuvanlaadusta ja pätkimättömästä toistosta. Viaplay ei vaan yllä samaan. Viaplay saattaa pätkiä HD laatuisella elokuvalla toiston alussa.

Netflix toimii myös saumattomasti tietokoneella, iPadilla ja iPhonella. Viaplayta en ole ehtinyt kokeilemaan muilla laitteilla, mutta ei sillä väliä, koska käytän näitä molempia pääasiassa PS3:lla. Viaplay ei toimi PS3:lla ilman PlayStation+ jäsenyyttä.

Molemmat palvelut tarjoavat myös suomenkieliset tekstitykset. Tosin Viaplayssa eräässä elokuvassa tietojen mukaan olisi pitänyt olla tekstitykset, mutta eipä niitä näkynyt. Netflixin tekstityksistä käytiin palvelun avaamisen aikoihin paljon keskustelua. Uutisoitiin, että Netflix käyttää harrastelijoiden kääntämiä tekstejä. Tämän olen huomannut. Käännökset eivät ole aina parhaita mahdollisia.

Tässä vähän plussia ja miinuksia:

Netflix

+

  • Kuvanlaatu
  • Helppous ja yksinkertaisuus
  • 5.1 äänet joissakin elokuvissa ja sarjoissa
  • Suositukset perustuen omiin katselukokemuksiin
  • Voit jatkaa elokuvan katselua esim. toisella laitteella

  • Valikoima. Ei niin paljon uutuusleffoja
  • Sekava kategoriointi

Viaplay

+

  • Valikoima. Myös uutuusleffoja.
  • Kategoriat
  • Aakkosellinen hakemisto
  • Vuokraamo. Uusimpia elokuvia

  • Kuvanlaatu
  • Käyttökokemus
  • Sarjat listattu jakso kerrallaan
  • SD ja HD versiot erikseen
  • 5.1 äänet puuttuu
  • Jos lopetat elokuvan kesken, Viaplay ei muista toistokohtaa.
  • Vuokraamo. Tyhmää maksaa elokuvasta palvelussa, josta maksaa jo kuukausimaksua.

Vastakkain ovat käytännössä siis Netflixin laatu ja Viaplayn laaja valikoima. Tällä hetkellä valinta kallistuu Netflixin laadun puoleen, mutta täytyy vielä tutustua enemmän Viaplay:n.

Täytyy vielä mainita, että Netflix julkaisee myös omia alkuperäissarjoja. Niistä ensimmäisenä House Of Cards, joka on hyvä ja laadukas sarja.

Jos jollakin on kommentteja aiheeseen liittyen, heittäkää niitä tuohon alapuolelle.

5 vastausta artikkeliin “Netflix vs. Viaplay”

  1. Me testattiin syksyllä kuukausi Netflixiä, mää oon ihan samaa mieltä arvioista, käytettävyys oli tosi yksinkertainen ja laatu hyvä, ei pätkinyt kertaakaan 10 M:n yhteydellä Samsungin Led-tv:n kautta katseltuna. Valikoima oli sen verran kapea että päätin olla maksamatta 8 euroa kuukaudessa siitä lystistä. Ihan riittävästi tulee televisiota katsottua joka tapauksessa. Viaplaysta ei ole kokemusta.

  2. Onko kukaan muu huomannut viaplay:ssa että esimerkiksi ps3:lla katsottaessa useimmat lasten sarjat ovat dubattu jollain ihan ihme kielillä. Esimerkiksi Ystävien Kylä väittää olevansa englannin kielinen, mutta hemmetin paljon ruotsilta se kuulostaa.. Miksi ylipäätään lapseni tahtoisi katsoa sitä muulla kielellä kuin suomeksi…
    En tiedä onko vaan joku bugi minulla, mutta kyllä ärsyttää.

  3. Minullakin oli käytössä aluksi Netflix. Hyvä kuvanlaatu,helppokäyttöisyys,pystyi monta eri ”käyttäjäprofiilia” tekemään, muisti katsotut elokuvat jne. Kyllästyin lopulta,kun ei löytynyt uutuuksia tarpeeksi. Sitten vaihdoin Viaplay:hin, vaati hiukan aluksi opettelua, ihan ok kuvanlaatu, vihastutti vain ettei toiminut aluksi ilman Ps plussaa, kunnes eräs kerta alkoi toimimaan ilman sitä plus-palvelua, mikä oli erittäin hyvä parannus. Hyvin on toiminut tämän puolisen vuotta mikä tilattuna ollut, viime päivinä alkanut takkuilemaan, tiedähäntä johtuuko nettiyhteydestä, pleikkarista vai itse palvelusta.. eräänkin 2 tunnin elokuvan aikana piti sammuttaa Viaplay neljästi, lopulta kyllästyin ja jatkoin elokuvan katsomista seuraavana päivänä. 🙂

Kommentoi